Syksyllä 2022 BeMaPro on tehnyt sopimuksen uuden osakkaan kanssa. Janne Iikkanen aloitti projektipäällikkönä yrityksessämme syyskuun alussa.
Alla olevassa tekstissä Janne kertoo omin sanoin itsestään ja miksi valitsi juuri tämän urapolun.
Kuka olet?
Janne Iikkanen 35- vuotias, yhden lapsen isä, avopuoliso, rakentamisen tuotannon johtamisen ammattilainen ja fanaattinen golfin harrastaja.
Mikä on historiasi alalla?
Alalle hakeuduin 14 vuotta sitten, kiinnostus rakennusalasta heräsi heti lukiosta valmistumisen jälkeen.
Ensimmäinen kosketus työmaahan vei mukanaan ja sillä tiellä ollaan edelleen. Tähän asti matkaan alalla on mahtunut kouluttautuminen rakennusinsinööriksi, kaikki mahdolliset työmaan toimenkuvat apumiehestä työpäällikön tehtäviin asti, Fise-pätevyyden koulutukset, oman talon rakentaminen sekä lukuisat
erilaiset hienot hankkeet missä olen saanut olla osana joukkuetta.
Miksi valitsin juuri tämän yrityksen ja ura polun?
Olen aikaisemmin toiminut tilaajana yrityksen projektin johtamisen palvelujen osalla, jolloin palvelun taso ja henkilöstön kattava ammattitaitoisuus vakuutti minut.
Omat vahvuuteni ja yrityksen omistajien näkemykset nykyisen yritystoiminnan kasvattamisen suunnasta kohtasivat ja aikaisemman yhteistyön kautta syntynyt luottamus mahdollisti osaltaan yrityksen osakkaaksi siirtymisen.
Rakentaminen on joukkuelaji, jossa henkilöstön ammattitaidolla ja hyvällä johtamisella ratkaistaan onnistumiset hankkeissa, ja juuri tämä lähtökohta BeMaPron toiminnassa kiinnosti itsenäni.
Paremmin johdettu rakentaminen tuo lisäarvoa kaikille hankkeen osapuolille, sekä onnistumisen tunteen lisäksi on myös helposti mitattavissa hankkeen jälkeen.
Odotan innolla tulevia hankkeita joita pääsemme toteuttamaan kumppaniemme kanssa, sekä niiden tuomia onnistumisten iloja.
BeMaPro haluaa toivottaa Jannen tervetulleeksi osaksi yritystä!
